Ei se voinutkaan olla totta... Olli-Pekka, eli Oopee oli opiskelija. Liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa olivat venyneet jo kolmen vuoden mittaisiksi, vaikkei opintoviikkoja ollut kertynyt kuuttakymmentä enempää. Opiskelijaelämä ja harrastukset olivat vieneet suuren osan vapaa- ajasta. Naiset eivät, sillä Olli-Pekka oli ujo. Mutta naisista Oopee piti kovasti. Sannasta, Hanipupusta ja Tähtisilmästä. Etenkin Sannasta. Noiden kolmen kaunottaren oikeita nimiäkään Oopee ei tiennyt, mutta se ei haitannut. Kaksi jälkimmäistä olivat samassa koulussa, Sanna puolestaan kuului Olli-Pekan kantabaarin vakioasiakkaisiin viikonloppuisin. Sanna oli tumma ja kaunis nainen. Olli-Pekan mielestä hän välillä flirttailikin Stobessa ohi kulkiessaan Oopeelle. Mutta eihän Oopee voinut tarttua syöttiin, sillä sannat, sitä yleisnimeä Oopee ja kaverit olivat alkaneet käyttää etäisistä mutta niin ihanista naisyksilöistä, olivat sellaisia, joita heidän kaltaisensa eivät koskaan tulisi valloittamaan. Oopee syytti ujoudestaan huonoa isä-poikasuhdettaan. Oikeastaan moista suhdetta ei koskaan ehtinyt olla, sillä hänen amerikkalainen isänsä oli kadonnut 80-luvun alussa salaista sotilastehtävää suorittaessaan. Tuolloin Oopeen äiti oli muuttanut lapsensa kanssa takaisin Itä-Suomeen. Oopee ei koskaan ollut käynyt isänsä tai kenenkään muun isähahmon kanssa miestenvälistä keskustelua siitä, miten naisia hurmataan. Lähes päivittäin Oopee mietti Sannaa. Mielessään hän oli rakentanut kuvan tuosta ihannenaisestaan, joka oli kaikkea mitä hän oli toivonut. Hauska, fiksu, huumorintajuinen ja lempeä. Oopee oli monesti miettinyt, miten aloittaisi keskustelun Sannan kanssa. Kiinnostaisiko Sannaa Olli-Pekan juuri ostama uusi näytönohjain tietokoneeseen? Tai Oopeen uusi kallis maastopyörä. Pyöräily oli Olli-Pekan harrastus. Siinä hän oli hyvä, maantiellä ikäluokkansa kärkeä maanlaajuisesti. Tietokoneiden kanssa Olli-Pekka pärjäsi loistavasti, mutta Sannalle Oopee ei osannut muuta tehdä kuin tuijottaa kaipaavasti. Erica istui jälleen Stopparin nurkkaloosissa ystäviensä kanssa. Viihtyisä olutravintola, joka myös ’Stobena’ tunnettiin oli ollut Erican ja hänen bestiksiensä kantapaikka perjantaisin jo useamman vuoden ajan. Erica oli sympaattisen näköinen ruskeaverikkö, joskin hieman lyhyt. Hammaslääketieteen opinnot olivat tuoneet Erican kaupunkiin; nyt opinnot olivat lopputyötä vaille suoritettuina. Erica oli itsetietoinen nuori nainen, kauniskin, joskaan ei malli- tai missityyppisellä tavalla vaan hieman uhmaavan goottimaisella tavalla. Tätä tummanpuhuvaa imagoa Erica ruokki mustalla pukeutumisellaan ja sarkastisella mielenlaadullaan. Erican itseluottamus henki hänen olemuksestaan, ja ehkä oli syynä, miksi hänen ihmissuhdekiemuransa olivat vähäisiä - mutta monimutkaisia. Miehet, jotka uskalsivat lähestyä häntä saivat usein maistaa Erican terävää kieltä ja piikikästä huumoria. Sillä suurin osa näistä miehistä ei ollut lainkaan Erican tyyppiä. Mutta Erica oli liian ylpeä itse lähestymään miehiä. Sen verran vanhanaikaisena hän piti itseään, että halusi tulla kohdelluksi kuin linnanneito keskiajalla. Ainoa ongelma oli, ettei prinssi rohkea ollutkaan niin rohkea. Useat kerrat Erica oli kommentoinut ystävilleen Stoben nurkkapöydässä istuessaan sitä yhtä salskeaa hiljaista nuorukaista, joka välillä joi olutta baaritiskillä taikka kavereidensa kanssa niissä baaritiskin vierustalla olevissa korkeissa pöydissä, joiden ääressä istuttiin baarijakkaroilla. Tuohon jätkään, jota Erica kutsui Samiksi, hän oli iskenyt silmänsä. Hän oli huomannut Samin katsovan myös häntä silmiin ujosti heidän kohdatessaan Stopparissa. Mikä tuossa miehessä viehätti, sitä Erica ei osannut sanoa, mutta jos hän jotain toivoi, niin Samin lähestymisyritystä. Oopee istui auton takapenkillä. Juoppokuskiksi, tai itseasiassa vain jätkäseuruetta Stobeen viemään suostunut Simo käski autoaan kuten peräkylien wannaberallikuskeilla on tapana. Liialla yrityksellä ja kunnioitusta takapenkin känniääliöiltä hakien. Oopeeta ei autoilu kiinnostanut. Sitäpaitsi mäyräkoirallisen keskiolutta pohjiksi tuhottuaan Olli-Pekka alkoi olla jo kohtalaisen päihtyneessä tilassa. Tänä iltana oli tarkoitus pitää hauskaa. ’Toivottavasti Sanna olisi siellä.’ ajatteli Oopee hiljaa. Oopeen kaverit toki tiesivät vallan hyvin ystävänsä ihastuksesta tuohon tummaan naiseen. Heidän mielestään asia oli Olli-Pekan oma, eikä siihen kannattanut heidän puuttua. Stobessa kävi iloinen puheensorina, olut virtasi ja ihmiset rentoutuivat raskaan viikon päätteeksi. Erica istui perinteisessä nurkkapöydässään kahden ystävänsä kanssa, pelasi Trivial Pursuitia ja vaihtoi kuulumisia. Puhe kääntyi äkkiä miehiin, Jaana tivasi Ericalta, miksei hänkin ole jo asettunut aloilleen. Olihan maailma täynnä mukavia miehiä, niinkuin sekin, joka oli viime viikolla käynyt samaisessa pöydässä kysymässä Erican puhelinnumeroa. Kukaan vaan ei tuntunut itsetietoiselle nuorelle naiselle kelpaavan - edes koeajalle. Erica oli jo kyllästynyt selvittämään ystävilleen, kuinka hän uskoi rakkauteen ensi silmäyksellä, ja kuinka hän tulisi vielä joskus kohtaamaan sen unelmiensa ritarin, joka veisi häneltä jalat alta pelkällä katseellaan. Sitä ennen Sami voisi kelvata, eihän sitä tiennyt millainen herrasmies tuo välillä yksinkin oluttaan Stobessa litkivä herra olisi. Silmäkulmassaan Erica näki liikettä, kolme nuorta miestä marssi pubin ovesta sisään, heidän joukossaan Sami. Erica huokasi syvään, joka sai Jaanassa ja Kristiinassa aikaan tyttömäistä hihitystä. Jäädessään tuijottamaan baariin saapunutta Samia Erica vaipui hetkeksi kuin transsiin, unohtaen käynnissä olleen Trivial Pursuit -matsin sekä oman heittovuoronsa. Menetettyään näköyhteyden hän tuhahti kettuuntuneena hihittäville ystävilleen, ja jatkoi pelaamista, joskin keskittymiseltään vähemmällä intensiteetillä. Ajatukset alkoivat harhailla. Oopee marssi ystävineen Stoben baaritiskille tilaten itselleen jägermeisterit sekä olutpullot. Kolmikon katseet harhailivat ympäri ravintolaa tarkastellen naistarjontaa sekä potentiaalisia vapaita pöytiä heidän käyttöönsä. Koska L-kirjaimen muotoisen baaritilan ovenpuoleinen alue näytti tyhjältä, joutui herraseurue etsimään istuinsijaa toisesta päästä ravintolaa. Timo johti joukkoa kohti sohvaryhmiä, josta kolmikko bongasikin vapaan neljän hengen loosin. Oopeen hengitys salpaantui, vapaan sohvanurkan viereisessä pöydässä istui Sanna ystävineen nauraen ja enemmän tai vähemmän juomiinsa ja lautapeliin keskittyen. Oopee jäätyi, kunnes Jartsa tönäisi häntä kylkeen komentaen etenemään, eihän tungoksesta muutenkin perjantai-iltana kärsivän ravintolan kulkuväyliä voisi jäädä tukkimaan. Olli-Pekan istuutuessa hölmistyneen ja jännittyneen oloisena pöytään tyttöjen pöydän vaaleat tytöt kujersivat Oopeelle ’Hei!’ Viereiseen pöytään mieskolmikon yhtenä jäsenenä istahtaneen Samin leuka loksahti auki, joka sai tyttökolmikossa aikaan jälleen naurunremakan, nyt jopa Erica nauroi tälle unelmiensa prinssille, joka oli kuin olisi nähnyt aaveen. Erica ojensi kätensä tulijoita kohden ja esitteli itsensä: ’Moi, mä oon Erica, mikä sun nimi on?’ Oopee toipui hämmästyksestään, ja heitti jekkupaukkunsa kerralla kurkustaan alas. Viinasta rohkaistuneena hän esittäytyi: ’Moi, mä oon Olli-Pekka, mutta mua sanotaan Oopeeksi.’ ’Kä-käyksä täällä usein? Kiinnostaisko sua lähteä katsomaan mu-mun uutta tietokonetta?’ jatkoi selkeästi hieman liikaa humaltunut Oopee, tajuten itsekin lausahduksensa korniuden, mutta vasta sanojen lähdettyä hänen kieleltään kohti kaunista vastaanottajaa. Tyttökolmikko retkahti jälleen nauramaan. Erica koitti tukahduttaa naurunsa epäuskoisena siitä, kuinka tämä unelmien prinssi osoittautuikin kaikkien näiden harhakuvitelmien jälkeen änkyttäväksi luuseriksi. ’Joo, mut ei. Kiinnostaisko sua lähteä katsomaan toista istumapaikkaa?’ tylytti Erica kylmällä ja pettyneellä äänellään. Oopeen maailma murtui, oli kuin äsken niin eloisa kaupunki hänen mielensä syövereissä olisi tyhjentynyt kokonaan muutamassa sekunnissa. Olli-Pekka olisi niin halunnut vain kadota maan päältä, enemmän kuin koskaan ennen. Oopee ponnahti pystyyn ja lähti silmät kyynelissä ulko-ovea kohtaan. Jaana ja Kristiina katsoivat ystäväänsä hölmistyneenä, tuntien myötähäpeää Erican julmista sanoista. Niin monta kertaa he olivat ennenkin tolkuttaneet ystävälleen, että asiat voi sanoa kiltistikin. Mutta Erica ei voinut luonteelleen mitään. Jälleen kerran yksi unelma murtui, eikä kaikki ollutkaan niinkuin hän oli kuvitellut.